Uutiset

Päivitetty 2.9.2010 10:27, julkaistu 2.9.2010 10:26

Montaa mieltä monitoimitalosta

Kuva: Tuuli Heervä
Tuuli HeerväLähetä palautetta toimittajalle
Keskustelutilaisuus veti väkeä valtuustosaliin. Mari-Ella Juhola uskoi hyvien liikuntatilojen lisäävän kunnan vetovoimaisuutta.

Yhdistysten ja yksityisten mielipiteitä haettiin keskustelutilaisuudessa, jossa kysyttiin, tarvitaanko Pomarkkuun monitoimitaloa. Ja jos tarvitaan, mitä sieltä pitäisi löytyä. Kustannuskysymys nousi keskeiseksi puheenaiheeksi.

Pomarkun liikuntatilojen todettiin olevan aika alkeellisia muihin kuntiin verrattuna. Tilaisuudessa puhetta johtanut vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Jari Jokinen muisteli kuntaan rakennetun sisäliikuntatiloja viimeksi vuonna 1967.

– Monitoimitalon rahoituspohja ja sijoituspaikka ovat vielä ihan auki. Nyt tutkitaan ensin, onko talolle tarvetta, ja millaista se on, Jokinen evästi paikalla olijoita.

Kunnanjohtaja Eero Mattsson arveli monitoimitalon kustannusten olevan 2–3 miljoonan euron luokkaa. Hänen mukaansa opetusministeriöltä on mahdollista saada kuluista noin 20 prosenttia veikkausvoittovaroista.

Useimmat tilaisuuteen osallistuneet pitivät monitoimitaloa tarpeellisena. Salivuoroista uskottiin tulevan pulaa lasten ja nuorten urheilujoukkueiden määrän ollessa kasvussa. Lisäksi hyvien liikuntatilojen uskottiin houkuttavan lapsiperheitä muuttamaan Pomarkkuun.

Monitoimitalon eittämättömiin etuihin luettiin myös liikunnan terveyttä edistävä ja siten julkisia menoja vähentävä vaikutus. Tarveharkintatyöryhmä haluaakin teettää tutkimuksen kansansairauksista kunnassa. Sitä varten ryhmä aikoo hakea lisäaikaa selvityksensä jättämiselle. Pomarkku on tunnetusti kärjessä alueen aikuisiän diabeteksen yleisyydessä.

Monitoimitaloon kaivattiin tiloja myös kulttuurille sekä monipuolista kokoontumistilaa yhdistyksille. Myös yhdistysten tavaroille tarvittaisiin säilytystilaa.

Kaikki eivät nähneet tarvetta uudisrakennukselle. Kunnan velan kasvattaminen huoletti, vaikka talo olisikin hyvä asia. Rahaa tarvittaisiin puheenvuorojen mukaan ennen muuta vanhainkotitilan lisäämiseen. Myös monitoimitalon käytön ja ylläpidon huomautettiin maksavan.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Porin kaupunginvaltuusto kokoustaa Ahlaisissa – kaikki joukolla seuraamaan päätöksentekoa

    UUTISET 3.2. 12:45 30

  2. Pomarkunjoki halutaan kunnostaa

    UUTISET 31.1. 15:38 21

  3. Tuupi vie Ahlaista nettiin

    UUTISET 3.2. 08:41 20

  4. Satateräs urakoi historiansa suurinta siltanosturia

    UUTISET 2.2. 08:54 50

  5. Kolumni: Meinaan pudota kartalta

    UUTISET 2.2. 09:31 50

  6. Aurinkokulma laajentaa keskelle kylää

    UUTISET 2.2. 09:16 40

  7. Seppo Välimäki palkittiin

    UUTISET 31.1. 08:38 30

  8. Nuorille kesätöitä Pomarkussa

    UUTISET 31.1. 15:40 20

  9. Kylänrannan kioskiriita-asiaan sopu

    UUTISET 1.2. 14:27 00

  10. Ulkorakennus tuhoutui tulipalossa Pomarkussa

    UUTISET 31.1. 08:51 20

  1. Kolumni:Pojalla polvi paranee

    UUTISET 17.2. 11:07 210

  1. Viliina Mikkola näytti taitonsa hirvimetsällä

    UUTISET 1.12. 09:09 294

  2. Pori Energia korjaa jo vapaa-asuntojen sähköjä

    UUTISET 2.1. 15:35 81

  3. Leväsjoen koulun kohtalo ratkeaa joulun jälkeen

    UUTISET 22.12. 09:28 251

  4. Satateräs urakoi historiansa suurinta siltanosturia

    UUTISET 2.2. 08:54 51

  5. Kolumni: Meinaan pudota kartalta

    UUTISET 2.2. 09:31 51

  6. Digi tuli Hakalinnaan

    UUTISET 29.12. 12:28 172

  7. Aurinkokulma laajentaa keskelle kylää

    UUTISET 2.2. 09:16 42

  8. Myrskyn riepottelu tuntuu vielä

    UUTISET 28.12. 09:01 240

  9. Joulun taikaa Kaharilla

    UUTISET 22.12. 10:00 211

  10. Kuurintien kerrostalo vaihtoi omistajaa

    UUTISET 29.12. 11:43 101

  1. Viliina Mikkola näytti taitonsa hirvimetsällä

    UUTISET 1.12. 09:09 294

  2. Leväsjoen koulun kohtalo ratkeaa joulun jälkeen

    UUTISET 22.12. 09:28 251

  3. Pomarkun paras on purjehtija

    URHEILU 8.12. 09:27 293

  4. Myrskyn riepottelu tuntuu vielä

    UUTISET 28.12. 09:01 240

  5. Aurinkokulman Mari ja Marko Yli-Anttila vuoden 2011 yrittäjiksi Noormarkussa

    UUTISET 30.10. 13:05 411

  6. Joulun taikaa Kaharilla

    UUTISET 22.12. 10:00 211

  7. Törkeitä rattijuoppoja Noormarkussa

    UUTISET 1.9. 10:14 161

  8. Ahlström vaatii lähes 20 miljoonan euron korvauksia metsäkartellista

    UUTISET 21.12. 08:23 211

  9. Korjattavaa riittää Pomarkussa

    UUTISET 8.12. 09:29 221

  10. Digi tuli Hakalinnaan

    UUTISET 29.12. 12:28 172

  1. Pomarkunjoki halutaan kunnostaa

    UUTISET 31.1. 15:38 2 1 21

  2. Tuupi vie Ahlaista nettiin

    UUTISET 3.2. 08:41 2 0 21

  3. Näin torjut flunssaa kiinalaisittain

    UUTISET 8.10. 09:39 2 0 21

  4. Aurinkokulma laajentaa keskelle kylää

    UUTISET 2.2. 09:16 4 0 19

  5. Söörmarkun Martoilla vilkas toiminta jatkuu

    UUTISET 3.3. 12:28 16 0 17

  6. Porin kaupunginvaltuusto kokoustaa Ahlaisissa – kaikki joukolla seuraamaan päätöksentekoa

    UUTISET 3.2. 12:45 3 0 17

  7. Kolumni: Maailman on katastrofeja täynnä

    UUTISET 10.12. 14:45 7 0 16

  8. Satateräs urakoi historiansa suurinta siltanosturia

    UUTISET 2.2. 08:54 5 0 16

  9. Uudet verokortit saapumassa

    UUTISET 7.1. 10:09 13 0 15

  10. Vaarallista taitoajoa Pomarkun keskustassa

    UUTISET 12.1. 12:20 34 0 15

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Luoteisväylä, Finpyyntie 9, 29600 NOORMARKKU    Vaihde: 010 665 5640   Fax: (02) 641 8282  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot