Katso video: Tuupi vie Ahlaista nettiin
- Tuupi testaa. Kohta pyörii.
Ahlaisten tuupi-hanke on päässyt hyvään vauhtiin. YouTubesta löytyy ahlastetuupi -nimikkeen alta hankkeen tekemiä videoita jo 14 kappaletta. Lisäksi osoitteessa on muutakin Ahlaista koskevaa videomateriaalia, muun muassa murrepiirin joulujuhla, Strikan sillan talkoot ja Kom kudunaa.
Vierailijoita kanavalla on ollut melkein kolme tuhatta ja videoita on katsottu 18 eri maassa. Kanavan hitti on Tallielämää-video, jota on katsottu kuutisensataa kertaa. Tuupi on ollut ajan hermolla ja tehnyt juttua Ahlaisten eri tapahtumista, myrskytuhoista ja ennustanut kuluvan vuoden sään, myös Nuutinpäivästä tehtiin uutiset.
Parhaillaan tuupilaiset tekevät Ahlaisten omaa Pläjäystä, joka on pikapuoliin katsottavissa Tuupista. Hanketta ohjaa Ari Impola ja tuupilaisia on kymmenkunta. Suunnitelmissa on tuupilaisten rantautuminen Ahlaisten koululle helmikuussa. Hankkeen aikana on tarkoitus tehdä vielä elokuvaa ja paneutua lisää median ihmeelliseen maailmaan.
Tuupilaist toivottavat tervetulleiksi mukaan uusia innokkaita median ystäviä, niin nuoria kuin jo vähän varttuneempaakin väkeä. Ahlaisten tuupi on Learder-hanke ja sitä hallinnoi Ahlaisten nuorisoseura.


