Siikaisten seurakunta esimerkillinen ympäristöasioissa
- Ympäristökasvatusta. Keväällä Siikaisten seurakunta järjesti päiväkoti-ikäisille lapsille lehtikuusen taimien istutustapahtuman, jossa katseltiin luomakuntaa myös laajemmin.
Siikaisten seurakunta on lähialueilla ainoa seurakunta, jolle on myönnetty Kirkon ympäristödiplomi. Määrätietoista työtä ympäristöasioissa tehnyt Siikaisten seurakunta läpäisi diplomin saamista edellyttävän tarkistuksen nyt toisen kerran.
Ensimmäisen kerran seurakunta sai aina nelivuotiskaudeksi myönnettävän ympäristödiplomin joulukuussa 2007.
– Tein ympäristökatselmuksen ja ohjelman nyt työharjoitteluaikanani. Diplomin uusiminen oli suhteellisen helppoa, kun taustalla oli jo aikaisemmin tehty työ. Vanhaa aineistoa sai hyödynnettyä, liiketalouden opiskelija puutarhuri/floristi Johanna Rajala kertoo.
Tarkastuksessa todettiin, että edellisessä ympäristöohjelmassa merkityt kehityskohteet seurakunta on saavuttanut niiltä osin kuin se on mahdollista ja tuleville vuosille on asetettu uusia tavoitteita.
Siikaisten seurakunnassa on otettu ympäristöasiat huomioon vuodesta 2008 lähtien.
Erityisen hyvää Siikaisissa on Johanna Rajalan mukaan jätteiden lajittelu, joka on huomattavasti parempaa kuin mitä kunta edellyttäisi.Seurakunnassa on esimerkiksi tehty jätehuoltoselvitys ja -suunnitelma ja seurakunta hoitaa jäteasiat paremmin kuin kunnan antamat ohjeet edellyttäisivät. Lähes kaikki seurakuntakodilla syntyvä biojäte kompostoidaan lämpökompostorissa. Muut hyötyjätteet kuten paperi, pahvi, kartonki, lasi ja metalli kuljetetaan lähellä sijaitsevaan kunnan hyötyjätepisteeseen.
Energiankulutus on seurakunnassa hyvin hallinnassa. Kirkossa ja seurakuntakodilla tehtiin energiakatselmus vuonna 2010.
– Selvitettiin, mitä kukin kiinteistö kuluttaa ja sen pohjalta pystytään vaikuttamaan energian kulutukseen, Johanna Rajala kertoo.
Nykyisin kirkko pidetään arkipäivinä kylmillään myös talvella. Tämä on mahdollista, koska kirkossa on mekaaniset urut, jotka kestävät lämpötilanvaihteluja. Kovimmilla pakkasilla jumalanpalvelukset on siirretty seurakuntakotiin.
Myös Siikaisten hautausmailta on tehty ympäristöselvitykset ja niille on laadittu kirjalliset hoito-ohjeet. Kumpikaan hautausmaa ei sijaitse tärkeällä pohjavesialueella, silti kasvinsuojeluaineita ei käytetä lainkaan eikä alueita lannoiteta. Kastevesi on pumpattu läheisestä joesta vuodesta 1961 lähtien.
Myös metsiään seurakunta hoitaa asianmukaisesti kestävän metsänhoidon periaatteita noudattaen. Metsää Siikaisten seurakunnalla on 370 hehtaaria ja niiden luontoarvot on kartoitettu.
Siikaisten raamattuaiheista luontopolku sai tarkastuksessa erityistä kiitosta. Luontopolun varrella vaihdellaan opastauluja, joissa on yhdistetty raamatun aiheita ja luontotietoutta. Luontopolun varrella on myös laavu ja lintutorni.
Diplomin tavoitteluun pisteitä tuonutta ympäristökasvatusta seurakunta tekee rippikoulutyön yhteydessä. Lisäksi seurakunta järjesti keväällä päiväkoti-ikäisille lapsille lehtikuusen taimien istutustempauksen ja osallistui WWF:n Earth Hour -tapahtumaan.


