Uutiset

Päivitetty 29.12.2011 15:14, julkaistu 29.12.2011 15:14

Kolumni:Vuosi n

Jälleen on yksi vuosi kulunut. Kaikkien mielestä vuosi n oli ainutlaatuinen.

Vuonna n sääolot olivat poikkeuksellisia. Talvella oli joko musta maa tai kaksi metriä lunta. Keväällä tulvi joka tapauksessa. Kesällä satoi rankemmin ja paistoi kuumemmin kuin koskaan ennen. Syksyllä oli pimeää tai satoi tai oli pimeää ja satoi tai sitten oli muuten vain kurjaa. Joka tapauksessa kaikkia ihmisiä masensi. Uutta talvea osasivat odottaa kaikki muut paitsi autoilijat. Se on se ilmastonmuutos!

Vuonna n kotimaiset poliitikot olivat entistä huonompia ja tekivät sitäkin huonompia päätöksiä. Valtion rahoja käytettiin liikaa ja aina vääriin kohteisiin, ja jos säästettiin, säästettiin väärässä paikassa. Kansantalous ja ihmisten tulot kasvoivat, mutta silti oli entistä kurjempaa. Kaikki oli ainakin kymmenen kertaa kalliimpaa kuin markka-aikana!

Vuonna n kaikki muut kansat kadehtivat meitä suomalaisia siinä määrin, että jos eivät onnistuneet viemään suomalaisten verorahoja, niin yrittivät ainakin muuttaa tänne meidän elätettäviksi. Jos maahanmuuttajat eivät tyytyneet elämään meidän verorahoilla Suomessa, niin veivät ainakin suomalaisten työpaikat ja naiset!

Vuonna n televisiosta tuli pelkästään uusintoja ja toiveuusintoja. Ihmiset vaativat enemmän vastinetta rahoilleen, mutta televisiolupaa ei maksettu tänäkään vuonna. Kaikki katsoivat samaa tosi-tv:tä kuin ennenkin.

Vuonna n ulkomailla tapahtui pelkästään kamalia asioita. Afrikassa mahat kurnivat kovaäänisemmin kuin aikaisempina vuosina. Sademetsien katoamista paheksuivat kaikki, mutta jotkut toiset tyypit ne metsät taas hakkasivat. Johonkin maahan tunkeutui joku ulkovalta, jolloin pyssyt paukkuivat, ihmisiä kuoli ja sitten järjestettiin kansanäänestys. Jos tulos oli huono, paukuteltiin taas pyssyjä ja äänestettiin uudestaan. Demokratia toteutui siis myös vuonna n.

Mennyt on mennyttä ja jatkossa kaikki on varmasti paremmin kuin vuonna n.

Hyvää uutta vuotta n!

Tommi Aho


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pekko ja peikonpyydystäjät vauhdissa

    UUTISET 18.5. 12:58 00

  2. Lotta voitti Waltteri toinen

    URHEILU 18.5. 12:54 00

  3. Pomarkusta 17 uutta ylioppilasta

    UUTISET 18.5. 07:26 00

  4. Vapaaehtoisia koulutettiin etsimään kadonnutta

    UUTISET 16.5. 08:33 30

  5. Kolumni: 7 500 helpotuksen litraa

    UUTISET 16.5. 08:31 30

  6. Lääkehöyryissä Riisviljassa

    UUTISET 15.5. 10:20 30

  1. Vapaaehtoisia koulutettiin etsimään kadonnutta

    UUTISET 16.5. 08:33 30

  2. Aurinkokulman Mari ja Marko Yli-Anttila vuoden 2011 yrittäjiksi Noormarkussa

    UUTISET 30.10. 13:05 571

  3. Kuorma-auto liukasteli ojaan

    UUTISET 17.11. 12:27 483

  4. Törmälänmäen lämpölaitoksen teho lähes kaksinkertaistui

    UUTISET 15.12. 12:52 243

  5. Ahlström vaatii lähes 20 miljoonan euron korvauksia metsäkartellista

    UUTISET 21.12. 08:23 531

  6. Leväsjoen koulun kohtalo ratkeaa joulun jälkeen

    UUTISET 22.12. 09:28 471

  7. Joulun taikaa Kaharilla

    UUTISET 22.12. 10:00 371

  8. Vikailmoituksia talojohdoista kaivataan Pomarkussa

    UUTISET 2.1. 12:22 301

  9. Koitto virittelee alueen jalkapalloseurojen yhteistyötä

    URHEILU 30.1. 08:38 141

  10. Katso video: Tuupi vie Ahlaista nettiin

    VÄYLÄN VIDEOT 3.2. 08:41 121

  1. Noormarkun perhepäivähoitolasten luovuus esille

    UUTISET 10.5. 11:52 90

  2. Leväsjoen koulun myynti pöydälle

    UUTISET 22.3. 10:35 273

  3. Vikailmoituksia talojohdoista kaivataan Pomarkussa

    UUTISET 2.1. 12:22 301

  4. Leväsjoen kyläyhdistys muisti uusia kyläläisiä

    UUTISET 4.5. 09:39 151

  5. Kuuskymppiset kaahasivat Kasitiellä

    UUTISET 18.2. 12:01 162

  6. Yrmyllä on juhlavuosi

    UUTISET 1.3. 12:04 201

  7. Osakunnan viesti kulki hiihtäjien repussa

    UUTISET 5.3. 10:45 81

  8. Hulvatonta menoa kasitiellä

    UUTISET 27.4. 11:21 51

  9. Kännilasit ja tupakasta mustuneet keuhkot pistivät koululaiset mietteliääksi

    UUTISET 27.4. 12:58 51

  10. Vettä ja valoa Sammin kylätalolle

    UUTISET 9.5. 13:29 61

  1. Leväsjoen kyläyhdistys muisti uusia kyläläisiä

    UUTISET 4.5. 09:39 150

  2. Ahlström vaatii lähes 20 miljoonan euron korvauksia metsäkartellista

    UUTISET 21.12. 08:23 531

  3. Taistelu koulun puolesta jatkuu Leväsjoella

    UUTISET 2.5. 18:30 1422

  4. Leväsjoen koulun myynti pöydälle

    UUTISET 22.3. 10:35 273

  5. Leväsjoen koulun tilanne kuumenee

    UUTISET 28.2. 13:37 204

  6. Noormarkun VPK tyytymätön sopimukseen – kovasanainen kirje lähti pelastuslaitokselle

    UUTISET 8.2. 15:56 2914

  7. Pomarkunjoki halutaan kunnostaa

    UUTISET 31.1. 15:38 271

  8. Yrmyllä on juhlavuosi

    UUTISET 1.3. 12:04 201

  9. Leväsjoen koulu laitetaan myyntiin

    UUTISET 11.4. 15:52 173

  10. Autoilija, ole tarkkana – poliisi valvoo erityisesti suojateiden läheisyydessä

    TEEMAT 13.4. 13:07 151

  1. Joulun taikaa Kaharilla

    UUTISET 22.12. 10:00 37 1 8

  2. Kuorma-auto liukasteli ojaan

    UUTISET 17.11. 12:27 49 3 6

  3. Peurakolari Noormarkussa

    UUTISET 5.12. 08:55 10 0 4

  4. Pomarkun yrittäjäpalkinto PJ-Koneelle

    UUTISET 24.11. 09:53 14 2 3

  5. Himmeli tuo entiasajan joulun tunnelmaa

    UUTISET 28.11. 08:45 8 0 2

  6. Enkelikirkko herkistää mielet

    UUTISET 1.12. 09:02 8 0 2

  7. Sahamuseo Ahlströmin Noormarkun ruukkialueelle – myös uusia asuntoja suunnitellaan

    UUTISET 24.11. 10:47 14 0 2

  8. Riistakameran kuvaa: Maaliskuinen kiima ajaa ilvekset liikkeelle

    VÄYLÄN VIDEOT 14.3. 11:28 27 1 2

  9. Porilaismies puhalsi reilut lukemat Noormarkussa

    UUTISET 28.11. 12:58 11 0 2

  10. Nopsalaisille menestystä Torniolaakson Kulta-Cupissa

    UUTISET 11.4. 08:43 11 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Luoteisväylä, Finpyyntie 9, 29600 NOORMARKKU    Vaihde: 010 665 5640   Fax: (02) 641 8282  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot