Joulupukki: Hakkarainenkin saa paketin
- Tunnelma. Hämärässä pirtissä pukki kertoo pääsevänsä joulutunnelmaan.
Joulupukki on irrottautunut kiireisestä jouluarjestaan ja saapunut Siikaisiin lasten ja aikuisten tavattavaksi. Luoteisväylä kävi kysymässä kiharapartaisen vanhan herran kuulumiset Siikaisten Eteläpäässä, pururadan lähistöllä sijaitsevassa savupirtissä. Keinutuolista iltapäivälehteä lukemasta löytynyt vireä joulupukki vastasi kysymyksiin mielellään ja painokkain sanankääntein.
Joulupukki, miksi olet täällä?
– En ole koskaan ennen ollut Siikaisissa näin pitkää aikaa, ja nyt oli hyvä aika tulla tänne ihmisten tavattavaksi. Onhan tämä hienoa aluetta, joten mikäpä minulla täällä ollessa!
Miten ehdit olla Siikaisissa keskellä kiireisintä aikaa?
– Tontut hoitavat suurimman osan töistä. Tässä vuosisatojen saatossa olen oppinut aika paljon johtamistaitoja ja osaan jo luottaa alaisiini. Se on tätä nykyaikaa, että jaetaan töitä. Minun hommiini kuuluu lähinnä se yksi työrutistus sitten jouluaattona.
Onko täällä käynyt paljon ihmisiä?
– Viikonloppuna kävi jonkin verran, mutta nyt arkena on ollut hiljaisempaa. Ulkopaikkakuntalaisia on käynyt aika paljon siikaislaisiin verrattuna. Toivoisin, että täällä kävisi enemmän ihmisiä ja erityisesti lapsia. Ehkä ajankohta ei ole vielä ihan sopiva?
Miten jouluvalmistelut ovat sujuneet?
– Hyvin ovat sujuneet. Paljon on tehty töitä läpi vuoden ja nyt on loppukirin aika.
Ovatko ihmiset olleet tänä vuonna normaalia kiltimpiä vai tuhmempia?
– Aikalailla samalla tasolla ollaan nyt kuin aina ennenkin. Ei tässä asiassa suuria muutoksia tapahdu vuodesta toiseen.
Ovatko nykyajan lapset tuhmempia kuin entisajan lapset?
– Useamman sadan vuoden kokemuksella täytyy sanoa, että kyllä ennen lapset käyttäytyivät vähän paremmin kuin nykyään. Nuorimmat sukupolvet ovat nykyäänkin oikein mukavia ja kilttejä. Sen olen huomannut niistäkin lapsista, jotka ovat käyneet täällä minua katsomassa. Käyn usein kaupoissa ja erilaisissa tapahtumissa ihmisiä tervehtimässä ja sielläkin huomaa, että kaikki nuoret eivät käyttäydy niin hyvin kuin ennen.
Saako kansanedustaja Teuvo Hakkarainen tänä jouluna lahjoja?
– Luulen, että hän on saanut jo syntymässään niin paljon lahjoja, että enempää ei välttämättä tarvitsisi. Noh, onhan Teuvo kaikesta huolimatta metsäalan rautainen ammattilainen. Eiköhän Teuvokin jonkin paketin saa.
Kuka siikaislainen on erityisesti ansainnut pakettinsa tänä jouluna?
– On todella vaikeaa nimetä ketään yksittäistä henkilöä Siikaisista. Esiin voisi kuitenkin nostaa sotaveteraanit, jotka ovat pakettinsa erityisesti ansainneet.
Mitä mieltä olet jouluruoista?
– Kyllä ne hyviä ovat. Ei niihin kyllästy, vaikka niitä joutuukin syömään paljon ympäri vuoden ja erityisesti jouluaattona. Varsinkin riisipuuro on hyvää. Työhöni kuuluu paljon matkustelua, ja aina pitää olla vähän ruokaa mukana ja jotain mukavaa lämmikettä... kaakaota tai sen sellaista.
Pidätkö lomaa joulun jälkeen?
– Kyllä, pakkohan sitä on jonkinlainen loma pitää. Kovin pitkään ei ehdi lorvailemaan, kun täytyy jo seuraavaa joulua alkaa valmistelemaan. Ulkomaille en kuitenkaan aio lähteä. Pysyn ihan kotimaisemissa, koska Suomi on niin hieno paikka, kuten täällä Siikaisissakin voi huomata.
Millaisia terveisiä haluat lähettää ihmisille vielä ennen joulua?
– Niin, eihän tässä ole enää montaa yötä jouluun. Nyt on viimeinen aika terästäytyä ja olla kiltti!
Tommi Aho


