Kolumni: Pitääkö jouluna olla täydellinen
Onko sallittua olla erityisen hyvä lähimmäinen vain jouluna? Kysymys juolahti mieleen, kun muistin joka jouluisen muistutuksen siitä, että hyviä tekoja pitää tehdä muulloinkin kuin jouluna. No, ihan tottahan se on, mutta tuntuu kuin olisi niskan takana ikuisesti sellainen vanhempi, joka vaatii aina vielä vähän parempaa suoritusta. Jos saat kokeesta kaksi numeroa paremman kuin viime kerralla, se ei riitä, sillä naapurin Karoliina sai 9 ja puoli. Niin että turha iloita vielä. Sitten vasta, kun olet täydellinen.
Emmekö voi vapaasti nauttia siitä lyhyestä yhteisyyden ja hyvän tahdon tunnelmasta, joka vallitsee muutaman päivän ajan vuoden pimeimpänä aikana? Emme ehkä muista (tai ehdi) olla yhtä avuliaita ympäri vuoden. Viekö se silti oikeuden nauttia siitä lämmön tunteesta, joka syttyy mieliin joulun aikaan? Eikä kaikilla edes syty, sitä paitsi.
Jos viemme erityistä herkkua lintulaudan pöytään vain jouluna, jos vierailemme Annikki-tädin luona vain joulukukan kanssa (ja ehkä kesälomalla, jos matka vie siihen suuntaan), olemme oppineet, että hyvään tunteeseen pitää sekoittaa vähintäänkin kohtuullinen osa syyllisyyttä. Vaikka nyt vien tädille kukan, olen huono ihminen, kun en tee sitä useammin.
Olisiko paikallaan sallia kaikkien heittää tuo syyllisen hattu nurkkaan tänä jouluna. Hyvä on, olisi parempi, että kävisin useammin tädin luona, huomioisin naapureita ja luonnon eläinystäviä. Antaisin lahjoituksen huono-osaisten iloksi. Mutta eikö tuo yksi vuosittainen tekokin ole parempi kuin ei ollenkaan?
Annetaan itsellemme ja toisillemme oikeus olla erityisen huomaavaisia edes kerran vuodessa, ilman syyllisyyttä noin 360 muusta vuoden päivästä. Siitä saattaa silloin tulla niin mukavaa hommaa, että ihan henkilökohtaisesta riemusta teemme sitä myös juhannuksena tai vaikka syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna, jos silloin sattuu siltä tuntumaan.
Riemullisen läheistä joulua!
Tuuli Heervä
