Uutiset

Päivitetty 8.12.2011 09:20, julkaistu 8.12.2011 09:18

Helmi Hukkinen täytti 101 vuotta

Perhepotretti. Antton Viljasen perhe. Helmi oikealla.

Helmi Hukkinen syntyi Keisarilliseen Suomen Suur-ruhtinaskuntaan Pomarkun kirkonkylän kauppiasperheen vanhimpana lapsena. Kaupparakennus on edelleen olemassa Pomarkun keskustassa. Rakennus on huomiota herättävä erikoisen arkkitehtuurinsa vuoksi. Talo on nykyään asuntokäytössä. Helmin isoisän isä mainitaan jo 1800 luvulla maakauppiaana Pomarkussa. Helmin äiti Aliina Heliander oli kauppiaan tytär ja avioitui puusepän pojan, rakennusmestari Anton Viljasen kanssa. Isoisä Jakob Viljanen oli syntyisin Siikaisista Norrbakan torpan poika. Isän äiti oli syntynyt 1858 Kivijärven pitäjässä Vaasan läänissä. Hänen kerrotaan kävelleen nälkävuonna 1867 Pomarkkuun ja päätyneen Kilholman taloon, jonne hän sai jäädä pikkupiiaksi.

Kansalaissodan aikana Pomarkku oli sotanäyttämönä ja arkielämä oli turvatonta. Viljasen kauppa toimi jotenkin näissäkin olosuhteissa, Helmi muisteli kuinka hän joutui viemään ruokakoreja joen toiselle puolelle sillan yli, koska ajateltiin, ettei lasta kohti ammuta. Hän saikin kulkea rauhassa tavarakoreineen. Isä Anton oli mukana monenlaisessa toiminnassa Pomarkun kehittämiseksi: Perustamassa Liikeyhtiötä ja sahaustoimintaa, kirkonkylän kansakoulun ja uuden kivikirkon rakennustoimikunnissa.

Kauppias-isällä oli oma auto jo 20-luvulla. Seuraelämä oli vilkasta, talon salissa komeili valkoinen flyygeli.

Elämään tuli tummia sävyjä kun tuberkuloosiepidemia saapui Pomarkkuun. Ihmisiä sairastui ja menehtyi tähän kavalaan tautiin. Kauppias Iisakki Heliander kuoli 1922. Helmin ollessa 15 ikäinen, kuoli myös hänen isänsä Antton Viljanen vuonna1925. Kaupan toiminta kuitenkin jatkui ja Helmikin toimi myyjänä, kunnes hakeutui opiskelemaan Ateneumiin. Opinnot keskeytyivät kun tuli rakkaus ja avioliitto. Esikoinen ja ainokainen syntyi. Perheestä huolehtiminen ja leskeksi jääminen vaati työhön lähtemistä ja ripeä rouva ryhtyi tarjoilijaksi. Uusi elämänkuppanikin löytyi työyhteisöstä. Pariskunta työskenteli ravintola-alalla, milloin tarjoilijana, baarimestarina tai hovimestarina. Myös työt ulkomailla tulivat tutuiksi. Tytär muutti USA:han, jossa perusti perheen ja edelleen elää. Lapsenlapsia on yksi poika, mutta lapsenlapsenlapsia on viisi.

Heli itse asustaa Liinaharjan vanhainkodissa ja on tyytyväinen saamaansa hoivaan. Hän on kauniisti ikääntynyt, ja huolehtinut itsestään, hiukset ja kädet ovat hoidetut, huolellisesti pukeutuneena hän seurustelee vieraittensa kanssa ja juttelee niin vanhoista kuin ajankohtaisistakin asioista. Joskus koti-ikävä iskee ja kaipuu entiseen kotiin Pomarkussa.

– Joskus mä aattelen, että pitäs lähteä käymään Pomarkussa, mutta ei siellä enää ole ketään jonka tuntisin ja kaikki on muuttunut. Niin mä aattelen, ettei sinne kannata lähteä, siitä vaan tulee enempi ikävä. Kyllä mä joskus vähän itkenkin, kun on niin ikävä kaikkea entistä.

Leo Forss, serkku 3. polvessa


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)29.3.2012 18:24

Hei, olisin mielelläni lukenut jotain Helmin aviomiehistäkin. Mistä sukunimi Hukkinen?

"Suku kiinnostaa"

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pekko ja peikonpyydystäjät vauhdissa

    UUTISET 18.5. 12:58 00

  2. Lotta voitti Waltteri toinen

    URHEILU 18.5. 12:54 00

  3. Pomarkusta 17 uutta ylioppilasta

    UUTISET 18.5. 07:26 00

  4. Vapaaehtoisia koulutettiin etsimään kadonnutta

    UUTISET 16.5. 08:33 30

  5. Kolumni: 7 500 helpotuksen litraa

    UUTISET 16.5. 08:31 30

  6. Lääkehöyryissä Riisviljassa

    UUTISET 15.5. 10:20 30

  1. Vapaaehtoisia koulutettiin etsimään kadonnutta

    UUTISET 16.5. 08:33 30

  2. Aurinkokulman Mari ja Marko Yli-Anttila vuoden 2011 yrittäjiksi Noormarkussa

    UUTISET 30.10. 13:05 571

  3. Kuorma-auto liukasteli ojaan

    UUTISET 17.11. 12:27 483

  4. Törmälänmäen lämpölaitoksen teho lähes kaksinkertaistui

    UUTISET 15.12. 12:52 243

  5. Ahlström vaatii lähes 20 miljoonan euron korvauksia metsäkartellista

    UUTISET 21.12. 08:23 531

  6. Leväsjoen koulun kohtalo ratkeaa joulun jälkeen

    UUTISET 22.12. 09:28 471

  7. Joulun taikaa Kaharilla

    UUTISET 22.12. 10:00 371

  8. Vikailmoituksia talojohdoista kaivataan Pomarkussa

    UUTISET 2.1. 12:22 301

  9. Koitto virittelee alueen jalkapalloseurojen yhteistyötä

    URHEILU 30.1. 08:38 141

  10. Katso video: Tuupi vie Ahlaista nettiin

    VÄYLÄN VIDEOT 3.2. 08:41 121

  1. Noormarkun perhepäivähoitolasten luovuus esille

    UUTISET 10.5. 11:52 90

  2. Leväsjoen koulun myynti pöydälle

    UUTISET 22.3. 10:35 273

  3. Leväsjoen koulu laitetaan myyntiin

    UUTISET 11.4. 15:52 173

  4. Vikailmoituksia talojohdoista kaivataan Pomarkussa

    UUTISET 2.1. 12:22 301

  5. Leväsjoen kyläyhdistys muisti uusia kyläläisiä

    UUTISET 4.5. 09:39 151

  6. Leväsjoen koulun kohtalo ratkeaa joulun jälkeen

    UUTISET 22.12. 09:28 471

  7. Taistelu koulun puolesta jatkuu Leväsjoella

    UUTISET 2.5. 18:30 1422

  8. Vettä ja valoa Sammin kylätalolle

    UUTISET 9.5. 13:29 622

  9. Hulvatonta menoa kasitiellä

    UUTISET 27.4. 11:21 522

  10. Täydenkuun jälkeen istutettu peruna antaa hyvän sadon

    TEEMAT 11.5. 10:23 51

  1. Leväsjoen kyläyhdistys muisti uusia kyläläisiä

    UUTISET 4.5. 09:39 150

  2. Ahlström vaatii lähes 20 miljoonan euron korvauksia metsäkartellista

    UUTISET 21.12. 08:23 531

  3. Taistelu koulun puolesta jatkuu Leväsjoella

    UUTISET 2.5. 18:30 1422

  4. Leväsjoen koulun myynti pöydälle

    UUTISET 22.3. 10:35 273

  5. Leväsjoen koulun tilanne kuumenee

    UUTISET 28.2. 13:37 204

  6. Noormarkun VPK tyytymätön sopimukseen – kovasanainen kirje lähti pelastuslaitokselle

    UUTISET 8.2. 15:56 2914

  7. Pomarkunjoki halutaan kunnostaa

    UUTISET 31.1. 15:38 271

  8. Yrmyllä on juhlavuosi

    UUTISET 1.3. 12:04 201

  9. Leväsjoen koulu laitetaan myyntiin

    UUTISET 11.4. 15:52 173

  10. Autoilija, ole tarkkana – poliisi valvoo erityisesti suojateiden läheisyydessä

    TEEMAT 13.4. 13:07 151

  1. Joulun taikaa Kaharilla

    UUTISET 22.12. 10:00 37 1 7

  2. Kolumni: Sasi saa mitä tilaa

    UUTISET 1.12. 10:11 8 0 1

  3. Himmeli tuo entiasajan joulun tunnelmaa

    UUTISET 28.11. 08:45 8 0 1

  4. Enkelikirkko herkistää mielet

    UUTISET 1.12. 09:02 8 0 1

  5. Sahamuseo Ahlströmin Noormarkun ruukkialueelle – myös uusia asuntoja suunnitellaan

    UUTISET 24.11. 10:47 14 0 1

  6. Ahlaste tuupi uutisoi nuorten näkökulmasta

    UUTISET 28.11. 08:43 4 0 1

  7. Porilaismies puhalsi reilut lukemat Noormarkussa

    UUTISET 28.11. 12:58 11 0 1

  8. Pomarkun yrittäjäpalkinto PJ-Koneelle

    UUTISET 24.11. 09:53 14 2 1

  9. Nopsalaisille menestystä Torniolaakson Kulta-Cupissa

    UUTISET 11.4. 08:43 11 0 1

  10. Viliina Mikkola näytti taitonsa hirvimetsällä

    UUTISET 1.12. 09:09 41 4 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Luoteisväylä, Finpyyntie 9, 29600 NOORMARKKU    Vaihde: 010 665 5640   Fax: (02) 641 8282  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot