Viliina Mikkola näytti taitonsa hirvimetsällä
- Vihdoinkin. Viliinalta on jo monta kertaa mennyt kaato sivu suun, kun kohdalle osunut sellainen yksilö, johon ei ole ollut lupaa.
Tornissa päivystänyt Viliina Mikkola sai tiedon, että hirvi on lähestymässä. Hirven ilmestymistä odotellessa nuorta metsästäjää jännitti, onko se sellainen hirvi, jonka saa ampua. Kun hirvi tuli näkyviin, ja Viliina näki sarvet, hän tiesi, että ampua saa, eikä sen suhteen ollut mitään jännitystä. Hän oli valmis täräyttämään, kunhan hirvi olisi sopivalla etäisyydellä.
– Ammuin ja sitten varmistin toisella laukauksella. Kuulin miten hirvi rohisi ja tiesin, että ei se pitkälle juokse, vaikka vielä menikin poispäin. Keuhkoon ammuttu hirvi juoksee aina vähän matkaa ennen kuin kaatuu. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että en ehtinyt jännittää. Vasta kun hirvi kaatui aloin tajuta, mitä oli tapahtunut, Viliina hehkutti pian kaadon jälkeen.
Kun hirvi kaatui varmistui, että saalis oli komea kuusipiikkinen uros, hieno saalis ensimmäisen kaatonsa saaneelle Viliinalle. Nuoren naisen riemua lisäsi tieto siitä, että hirven ajoi tornille oma Hiski-koira.
Viliina on kulkenut isän kanssa metsällä pikkutytöstä asti, kymmenisen vuotta, hän itse arvioi. Aseen hän sai käyttönsä 15 vuotta täytettyään ja sen jälkeen on monta tilannetta mennyt ohi, kun kohdalle on osunut vääränlainen hirvi. Vasa silloin, kun on pitänyt ampua aikuinen hirvi ja päinvastoin. Nyt kaikki meni kohdalleen ja Viliina sai ensimmäisen kaatonsa.
Viliina kuuluu Ahlaisten metsästysseuran Kellahden porukkaan. Viliinan kaadon jälkeen porukalle jäi vielä metsästettäväksi yksi aikuinen ja yksi vasa.



Tai isä miehestä, joka kantaa asetta, tai juo alkoholia, tai ihan mitä tahansa! Ei terve.
Ilmoita asiaton kommentti