Valokuitu toteutuu Pomarkussa
Pomarkussa on juuri ylitetty 300 sitoumuksen raja, mikä oli asetettu vähimmäisedellytykseksi valokuituverkon rakentamiselle kuntaan. Kunnassa on samoin ylitetty se 76 sitoumuksen raja, joka piti saavuttaa taajamien ulkopuolisilta alueilta, jonne saadaan valtion tukea hankkeelle.
Sitoumuksen voi tehdä vielä loppuvuoden ajan edullisemmalla hinnalla. Sen jälkeen liittymisestä peritään todelliset kulut, jotka ovat selvästi nyt tarjottuja suuremmat.
Myös muissa Pohjois-Satakunnan Seutuverkkoon liittymässä olevissa kunnissa sitoumustilanne näyttää hyvältä.
– Uskon, että vuoden loppuun mennessä alueella on kasassa tavoitellut 2 000 sitoumusta, Pomarkun kunnanjohtaja Eero Mattsson sanoi Pomarkun paloasemalla pidetyssä infotilaisuudessa.
Jos kaikki menee suunnitellusti, valokuituverkkoa päästäneen rakentamaan seutuverkon alueelle ensi kesänä. Mattsson uskoo, että vuoden 2013 lopussa Pomarkussa ollaan jo pitkällä asian kanssa.


